Esittelyä tallista ja lähiympäristöstä Virtuaaliselta Rovaniemeletä vielä 100km kohti pohjoisempaa ja Ruotsin rajaa, sijaitsee pieni islanninhevosia kasvattava talli Týndur omassa oloissaan. Týndurin talli sijaitsee siis oikeasti keskellä ei mitään, 40km päässä lähimmästä kaupungista. Tarkoituksemme on pitää ponimme arki sopivan rauhallisena, ponit kyllä pitävät itse huolen ettei muiden arki käy liian tylsäksi. Ja vaikka sellaisen käsityksen jo saatoin antaa, on tallin ympäristössä muutamia naapureita, joiden kanssa ollaan enemmän tai vähemmän tekemisissä. Kaikkien maanomistajien kanssa ollaan kuitenkin sovussa ja meillä on luvat käyttää heidän maastojaan vaelluksilla. Týndurin 5 karsinan talli on malliltaan ulkotalli, jossa on perinteiset kaksiosaiset ovet. Yläosat pyritään mahdollisimman paljon auki, jotta ponit voivat viihdyttää itseään katselemalla tallipihan menoa. Rakennuksessa on myös katos, joten Suomenkin oloissa hyvin yleinen vesi ei pääse poneja kiusaamaan. Karsinoiden edessä, taivasalla, on harjauspuomi johon voi kauniilla ilmalla ottaa ponin karsinasta tai pihatosta hoidettavaksi. Tallirakennuksen kanssa L-kirjaimen muodostaa tallin toinen osa, jossa on varuste- ja rehuhuone sekä oleskelutilat wc'n kera. Oleskelutilasta löytyy myös pieni keittiö, jossa voi lämmitellä vaikka kaakaot syysiltojen lämmikkeeksi tai keitellä kahvit aamuhämärällä. Hoitajien kaapit löytyvät oleskeluhuoneesta. Tallia vastapäätä on pieni 20x40m hiekkapohjainen kenttämme. Se on myös valaistu, joten syysiltojen hämärässkin voi ratsastella kentällä. Kentän laidalta löytyy myös pieni, muutaman penkkirivin katsomo. Hiukan kauempana tallipihasta on pieni kilpailualueemme. Tältä alueelta löytyvät tilat monille kuljetuskopeille poneineen sekä tietysti hiekkapohjainen ovaalirata, jonka reunalla on myös pieni katsomo. Meillä ei ole erillistä kilpailupaikkaa mm. passijuoksulle, mutta järjestämme sen yleensä metsään vievällä leveällä hiekkatiellä. |
|
Ulkoasu © Johanna R. Tausta © Ritva's Gallery |
|