Tinkkelperin Tatjaana VH-00000
© -
s. 14.5.2008 , (VARL)
rautias, sk. 152 cm
omistaa Johanna R. & Kadotetun
Tatu syntyi 14.5.2008 hiukan ennenaikaisesti lasketunpäivän ollessa vasta 16. päivä. Varsa oli hiukan heikon oloinen, mutta Rikan kokemus auttoi huolehtimaan varsan ensitunneista niin, että nyt pieni tammavarsa voi vallan mainiosti.
Tatu on elämäniloinen reipas tamma, jonka kanssa on helppoa tulla toimeen. Nuori neitokainen on maltillinen tapaus hoitaa eikä ole muutenkaan hankala. Tatu on opetettu ajolle ja se pitää pitkistä lenkeistä. Yleensä neitokaisen kaveriksi otetaan joku vanhempi hevonen kulkemaan vierelle ratsain. Näin nuorta ei pelota kulkea pitkin maita ja mantuja. Ja saapahan välillä pikkuisen kisata pitkillä suorilla kuka on nopein. Tatu tottelee ohjastajaa hyvin ja juoksee energisesti eteenpäin korvat hörössä. Tamman ratsukoulutus aloitetaan helmikuussa sen kisattua hieman raveissa. Ennen sitä ei viitsitä ryhtyä sekoittamaan nuoren hevosen päätä monilla eri asioilla.
Suku ja sen historiikki
| i. Kullan Severi | ii. Kaunorannan Eemil |
| ie. Cicely | |
| e. Latumaan Fredrika | ei. Ainoa Hetki |
| ee. Ritolan Leija |
Jälkikasvu
ei jälkeläisiä
Kilpailut
| Ravilähdöt statistiikka 6: 1 - 1 - 1 / voittosumma 3320v€ 15.11.08 kutsu koelähtö starttaamattomille kylmäverisille tas.ajo 2100m, 4/8, 1.53,2ke x, 50v€ 02.01.09 kutsu tasoitus 3v & ennätyksettömille kylmäverisille 2100m, 11/11, 1.49,4 07.01.09 kutsu ryhmäajo kylmäverisille 1609m, 1/12, 1.51,3, 2500v€ 11.01.09 kutsu tasoitus 4v ja vanhemmille kylmäverisille tammoille, 3100m, 3/14 1.25,4, 250v€ 13.01.09 kutsu tasoitusajo 2100m kylmäveritammat, 2/4, 1.41,4x, 520v€ 20.01.09 kutsu ryhmäajo kylmäverisille 2100m, 9/12, 1.48,1ake |
virtuaalihevonen / a sim-game horse