Pellikan Jymyjuttu VH-30127
© Odessa
s. 19.6.2006, (VAI)
liinakko, sk. 165 cm
kasvattanut Pertti Pellikka EVM
omistaa Johanna R. & Kadotetun
ranking- ja ominaisuuspisteet
Jykä on rauhallinen ja iso herrasmies, joka herättää suurella koollaan hämmennystä ja välillä jopa pelkoa. Vaikka onkin ori, käyttääntyy useimmiten hyvin ruunamaisesti ja lempeästi jokaista kohtaan. Vaikka ori onkin työhevonen opetettuna myös valjakkoon voi sillä myös ratsastaa.
Hoitaessa Jykä on lempeä, se ei potki, pure tai tee muita ilkeyksiä. Joskus herra ottaa pienet nokkaunet, ja muutenkin alahuuli lerpättää. Jykä tykkää katsella ulos karsinastaan, että mitä siellä käytävällä tapahtuukaan? Jalkojen kanssa saa rehkiä, ori kun ei nosta niitä senttiäkään. Valjastaessa rauhallinen, joskus voi koittaa peruutella ja pullistelee aina. Saattaa nostella päätänsä puolelta toiselle eikä aukaise suutansa aina ihan ensimmäisellä kerralla, mutta kun kuolaimet ovat turvallisesti orin suussa, niin se lopettaa pään nostelun. Jos Jykä hoitaessa joskus kenkkuilee, tulee sille heti näyttää että kuka nyt määrää.
Työajossa Jykä on reipas ja varma. Sillä on rauhalliset askeleet eikä se pompi turhia. Rakastaa syvässä lumihangessa työskentelyä eikä pelkää risukasojakaan. Valjakkoa ori vetää myös miellään, eritoten esityksissä tms. Rakastaa huomiota eikä säiky aplodeja tai suuria ihmismassoja.
Muiden hevosten kanssa Jykä ei ole se haastava osapuoli, mutta puolustaa kyllä varmasti itseään eikä anna muiden hyppiä silmilleen. Satunnaisesti omien kaverien kanssa Jykäkin innostuu leikkimään ja silloin kyllä tanner tömisee ja ikkunat helisee. Kiinni Jykä antaa niin tarhasta kuin laitumeltakin ihan nätisti.
Eläinlääkäriä tämä iso poika hiukan jännittää, mutta ison pojan lailla kestää kyllä toimituksen. Kengittäjän käsittelyssä poika taas lähes nukkuu, jolloin kengittäjältä vaaditaan kykyä ja voimaa pitää ylhäällä painavampaakin koipea.
Suku ja sen historiikki
| i. Lupiinin Herrasmies EVM | ii. P.A Aikomus EVM |
| ie. Lupiinin Suklaaherkku EVM | |
| e. Pellikan Itseasioija EVM | ei. Pellikan Kaupparosvo EVM |
| ee. Suppusuu TIL EVM |
Jälkikasvu
t. Taran (synt. 25.02.08, emä Hilperin Haipakka)
Treenailut
ei vielä valmennuksia
Kilpailut
22.11.07 kutsu avoin tottelevaisuus, 3/13 62 pist.
13.01.08 kutsu avoin tottelevaisuus, 1/13 54 pist.
12.12.08 kutsu metsäajo, 3/6, 26pist
27.12.08 kutsu helppo d, 13/39, 66pist
27.12.08 kutsu käyttöajo, 40/42, 3pist
27.12.08 kutsu metsäajo lumisessa maastossa ilman kuormaa (1km), 51/51, 0pist
27.12.08 kutsu metsäajo täysi tukkireki lumisella metsätiellä (1km), 21/39, 25pist
27.12.08 kutsu veto 500kg, 19/33, 120m
17.03.09 kutsu käyttöajo, 15/24, 40pist
17.03.09 kutsu metsäajo, 11/26, 24pist
17.03.09 kutsu kyntö 700m2, 5/18, 70pist BIS5
17.03.09 kutsu veto 700kg, 4/12, 282m BIS5
18.03.09 kutsu käyttöajo, 14/24, 46pist
18.03.09 kutsu metsäajo, 18/23, 27pist
18.03.09 kutsu kyntö 700m2, 12/18, 34pist
18.03.09 kutsu veto 700kg, 1/12, 293m BIS3
19.03.09 kutsu käyttöajo, 9/24, 86pist
19.03.09 kutsu metsäajo, 12/23, 27pist
19.03.09 kutsu kyntö 700m2, 18/18, 1pist
19.03.09 kutsu veto 700kg, 1/12, 333m BIS1
virtuaalihevonen / a sim-game horse