Milkan Justus VH-00000
© Vapaasti kopioitavaa 2009
s. 18.12.2008, (VHKR)
rautias, sk. 140 cm
kasvattanut Milka L. & Malsamo
omistaa Johanna R. & Kadotetun
ranking- ja ominaisuuspisteet
Ostin Justuksen suoraan kasvattajalta ja pieni orivarsa muutti Kadotettuun heti vieroituksen jälkeen. Heti alusta asti ori otti paikkansa tallin henkilökunnan ja muiden hevosten lellikkinä, varsinkin vanhemmat tammat olivat heti suojelemassa "pientä ja viatonta" oripoikaa. Justuksella on aina jekut mielessä, joten tylsyyteen ei tulla kuolemaan.
Hoidettaessa Justus osaa olla tuittupää. Se uhittelee koko ajan, niin hoitajalle kuin harjoillekin, mutta rauhoittuu yleensä, kun riehumiseen ei kiinnitä huomiota. Jaloistaan ja etenkin kavioistaan orii on todella tarkka, joten niitä putsatessa kannattaa olla varovainan ja erityisen rauhallinen liikkeissään.
Ratsuna Justus on välillä melkoinen pelle. Oriin jalat huitelevat jokasuuntaan eikä pääkään aina näytä ihan sinne mihin pitäisi. Huolellisella alkulämmittelyllä ja työstämisellä saa varmasti esiin oriin parhaat puolet. Justus suoriutuu niin koulu- kuin estetyöskentelystäkin. Justus kantaa itsensä mallikkaasti kaikissa askellajeissa ja laukka on selvästi oriin vahvin laji. Hiukan omintakeinen hyppytyyli saattaa heräyttää hämmennystä oriilla ensimmäistä kertaa hyppäävälle, mutta totuttuaan liikerataan on kyydissä pysyminen helppoa.
© Johanna R.
Suku ja sen historiikki
| i. Rysäjätkä | ii. Tosi-Hurmuri EVM |
| ie. Elo-Rimma EVM | |
| e. Suoriainen | ei. Viivasuora EVM |
| ee. Aikaleidi EVM |
Jälkikasvu
Justus ei ole vielä tarjolla suomen(pien)hevosjalostukseen.
Treenailut
ei vielä valmennuksia
Kilpailut
Justus kilpailee satunnaisesti painottumatta mihinkään erityisesti.
| ei kilpailuita |
virtuaalihevonen / a sim-game horse