|
29. kesäkuuta 2010
Talli on ollut tyhjillään upeissa maisemissaan jo vuoden päivät ja päätin antaa itselleni viimeisen mahdollisuuden yrittää jaksaa pyörittää näin suurta pakettia. Yksin en aijo hommaan lähteä vaan laitoin hakuun toimintavastaavan, joka ottaisi kontolloon aikankin osittain toiminnan järjestämisen. Toivottavasti meidät vielä huolitaan harrastajien joukkoon ja Indukselle suotaisiin viimeinen mahdollisuus.
10. maaliskuuta 2009
Uusia hevosia on tullut jonkin verran ja jotain pieniä korjauksiakin on talliin saatu jo tehdä. <: Päivittelin päiväohjelmaa hiukan järkevämmäksi, vaikka suuntaa antavahan se vain on. Muutama karsina on vielä pistämättä valmiiksi, kun erään ihmisen ori viisikko saapuu tässä minä päivänä hyvänsä.
24. helmikuuta 2009
Kuten etusivulla mainitsin, on Indus minulle suurin paheeni virtuaalitalleilussa. Jostain syystä tämän lähes vuoden päivät ei mistään ole tullut mitään, kun olen tiennyt että Indus makaa hylättynä takkuturkki.netin nurkassa. Tiedä sitten vaikuttiko työuupumus vai keväthöperyys, mutta niin vain nousi Indus uudestaan jaloilleen. Nyt lähdetään hiukan varovaisemmin liikkeelle ja tunnustellaan menoa.
5. heinäkuuta 2008
Nyt on kaikki asukkaat jälleen päivitelty ja nyt olisi aika maksella niitä heinäkuun vuokria. Älkää myöskään hätääntykö, jos nyt heti ei vaihdu tuo maksettu/maksamatta tila, päivittelen niitä pikkuhiljaa ja tällä hetkellä olen sellaisella koneella, ettei ole welhon tunnukset edes käytössä. Viejohan on nyt sitten täysi ja Nuevan ensimmäinen käytävä on kahta asukasta vaille täysi myös. Käytävät 3 ja 4 ovat vielä täysin autioita.
16. kesäkuuta 2008
Unohdin jälleen kirjoitella päivityksistä tänne, mutta nyt muistin jälleen. :'D Talliin on saatu ihan kivasti uusia asukkaita ja keksimäni avajaistarjous (10 nopeimmalle kesäkuu ilmaiseksi) meni kuin kuumille kiville. Viejossa on yhtä karsinaa vaille täyttä ja Nuevan käytävä kaksi pyritään pyhittämään lähinnä tammoille, kun sellaista on pyydelty.
11. kesäkuuta 2008
On hiukan unohtunut tämä tänne päivittely vaikka sivuja olen tuon edellisen kerran jälkeen päivitellyt. Otsikkokin saatiin eilen, iso kiitos avenirille, ja tänään olen saanut lomakkeen toimimaan, joten toiminta-sivu pitää vielä rakentaa kuntoon ja pienen popup-ikkunan kanssa tapella, niin sitten voisin esim. konilasta ruveta asukkaita haalimaan. Toivottavasti saataisiin edes jonkin verran kiinnostuta.
28. toukokuuta 2008
Koristekuvia lisäilin ja suunnittelin asukkaiden listausta. Vielä en mitään saanu päätettyä. Huomenna jos saan saman verran eteenpäin, niin viimeistään ylihuomenna saa tallin esitellä maailmalle. Onhan yksi karsinapaikkakin jo varattuna. c(: Otsikko kylläkin puuttuu vielä.. Ensimmäiset kilpailutkin on jo suunnitteilla.
26. toukokuuta 2008
Pitkäjänteinen suunnitteluvaihe alkaa olla ohi. Ulkoasu rupeaa näyttämään siltä miltä sen pitäisi näyttää ja sivuja on jo saatu aloiteltua. Koristekuvia pitää vielä etsiä ja otsikontekijä löytää. Tällä koneella kun ei tehdä edes paint-otsikkoa. -.-' Hyvää vauhtia ollaan kuitenkin jo valmistumista kohti menossa.
|